Concessive vaikka clauses - from the virtual to the factual
Konsessiiviset vaikka-lausumat: virtuaalisesta faktuaaliseen
Résumé
This article examines the meanings of the Finnish lexeme vaikka and the relationships between its use both as a particle (‘say’, ‘any’) and a conjunction (‘although’). vaikka is described as a polycategory item, i.e. as a unit that can assume the function of several linguistic categories. The intersection between its use as a particle and as a conjunction, as well as the transition from one category to another, are here examined from the perspective of the verb mood used in the utterance.
The concessive subordinate conjunction vaikka is usually considered to indicate that the speaker commits himself to the coexistence of two implicitly incompatible states of affairs. Such a description is founded on the truth-value of these respective states. This study seeks to demonstrate that the concessive interpretation of vaikka clauses does not lean on the notion of factuality but rather on that of alternativeness, on the one hand, and on the presentation of a state of affairs as a theoretical possibility, on the other. The authors posit that the construing of the vaikka lexeme as a concessive conjunction is related to certain uses of vaikka as a focus particle. Indeed, as a focus particle, vaikka does not as such give rise to a concessive interpretation: its primary function is to highlight one alternative amongst many, i.e. to select one option from the paradigm of possible outcomes within its scope. As a focus particle, vaikka constructs a space of alternatives: other alternatives are not excluded, rather they remain implicitly present. The selected alternative is presented as one theoretical possibility amongst others.
Seen from this perspective, the semantic potential of the vaikka focus particle is similar to that of the permissive jussive mood, through which states of affairs are presented as virtual, i.e. as not bound to the moment of speech. In the case of jussive vaikka clauses, a concessive interpretation emerges when the clause not only displays the speaker’s alignment with the extra-discursive world, but also assumes a relational reading coding the relationship between states of affairs p and q. Concessivity, which arises from the combination of a permissive verb form and an expression of alternativeness, refers to the contingency of state of affairs p – i.e. the potential for a state of affairs to be realised, to remain unrealised, or to be realised in a partially different form – in relation to the realisation of state of affairs q, resulting in the overall meaning ‘despite p’.
Such semantic parallelism with the jussive mood allows the vaikka particle to move about in permissive-concessive clauses. The conception of vaikka as the marker of an interclausal concessive relation is based on its potential to appear in clause-initial position.
The co-occurrences of the jussive and the vaikka lexeme, whose categorical status is ambiguous, appear in dialect data and in early Finnish literature. In modern standard Finnish, the most usual moods in concessive clauses with vaikka in initial position are the indicative and the conditional. The truth value of the clauses is thus marked. The use of vaikka in utterances with different modal meanings forms a continuum along which we can move from virtual states of affairs with neutral truth value to states of affairs whose truth value is explicitly marked.
The concessive subordinate conjunction vaikka is usually considered to indicate that the speaker commits himself to the coexistence of two implicitly incompatible states of affairs. Such a description is founded on the truth-value of these respective states. This study seeks to demonstrate that the concessive interpretation of vaikka clauses does not lean on the notion of factuality but rather on that of alternativeness, on the one hand, and on the presentation of a state of affairs as a theoretical possibility, on the other. The authors posit that the construing of the vaikka lexeme as a concessive conjunction is related to certain uses of vaikka as a focus particle. Indeed, as a focus particle, vaikka does not as such give rise to a concessive interpretation: its primary function is to highlight one alternative amongst many, i.e. to select one option from the paradigm of possible outcomes within its scope. As a focus particle, vaikka constructs a space of alternatives: other alternatives are not excluded, rather they remain implicitly present. The selected alternative is presented as one theoretical possibility amongst others.
Seen from this perspective, the semantic potential of the vaikka focus particle is similar to that of the permissive jussive mood, through which states of affairs are presented as virtual, i.e. as not bound to the moment of speech. In the case of jussive vaikka clauses, a concessive interpretation emerges when the clause not only displays the speaker’s alignment with the extra-discursive world, but also assumes a relational reading coding the relationship between states of affairs p and q. Concessivity, which arises from the combination of a permissive verb form and an expression of alternativeness, refers to the contingency of state of affairs p – i.e. the potential for a state of affairs to be realised, to remain unrealised, or to be realised in a partially different form – in relation to the realisation of state of affairs q, resulting in the overall meaning ‘despite p’.
Such semantic parallelism with the jussive mood allows the vaikka particle to move about in permissive-concessive clauses. The conception of vaikka as the marker of an interclausal concessive relation is based on its potential to appear in clause-initial position.
The co-occurrences of the jussive and the vaikka lexeme, whose categorical status is ambiguous, appear in dialect data and in early Finnish literature. In modern standard Finnish, the most usual moods in concessive clauses with vaikka in initial position are the indicative and the conditional. The truth value of the clauses is thus marked. The use of vaikka in utterances with different modal meanings forms a continuum along which we can move from virtual states of affairs with neutral truth value to states of affairs whose truth value is explicitly marked.
Artikkeli käsittelee suomen vaikka-lekseemin merkitystä sekä sen partikkeli- ja konjunktiofunktioiden keskinäisiä suhteita. vaikka-aines kuvataan polykategorisena eli usean kielellisen kategorian asemassa esiintyvänä yksikkönä. Partikkeli- ja konjunktiokäytön välistä leikkauspistettä ja siirtymää kategoriasta toiseen tarkastellaan lausuman verbimoduksen vaihtelun näkökulmasta.
Konsessiivista vaikka-alistuskonjunktiota on pidetty merkkinä siitä, että puhuja sitoutuu kahden implisiittisesti yhteensopimattoman asiaintilan pätevyyteen. Kuvaus on täten perustunut asiaintilojen todenmukaisuudelle. Tämä tutkimus pyrkii osoittamaan, että vaikka-lausumien konsessiivisessa tulkinnassa keskeistä ei ole faktuaalisuuden käsite vaan vaihtoehtoisuus ja asiaintilan esittäminen teoreettisena mahdollisuutena. Artikkelissa esitetään, että vaikka-lekseemin jäsentyminen konsessiiviseksi konjunktioksi liittyy tiettyihin vaikka-fokuspartikkelin käyttöihin.
vaikka-fokuspartikkeli ei itsessään tuota konsessiivista tulkintaa: sen tehtävänä on asettaa etualalle yksi vaihtoehto muiden joukosta, toisin sanoen poimia vaikutusalassaan olevan konstituentin mahdollisten toteumien paradigmasta yksi. vaikka-fokuspartikkeli rakentaa vaihtoehtojen tilan: muita vaihtoehtoja ei suljeta pois, vaan ne säilyvät implisiittisesti läsnä. Poimittu vaihtoehto esitetään siis teoreettisena mahdollisuutena.
Tästä näkökulmasta vaikka-fokuspartikkeli on merkityspotentiaaliltaan samansuuntainen kuin permissiivinen jussiivimodus, jonka avulla asiaintila esitetään virtuaalisena eli puhehetkeen sitomattomana. Jussiivimuotoisten vaikka-lausumien konsessiivinen tulkinta syntyy, kun lausuma saa diskurssin ulkoiseen maailmaan suuntautuvan myöntymisen tulkinnan lisäksi asiaintilojen p ja q välistä suhdetta ilmentävän relationaalisen luennan. Konsessiivisuudella, joka syntyy permissiivisen verbimuodon ja vaihtoehtoisuuden ilmauksen yhdistelmästä, tarkoitetaan asiaintilan p kontingenssia – mahdollisuutta toteutua, olla toteutumatta tai toteutua osin erilaisena – asiaintilan q toteutumisen suhteen eli merkitystä ’p:sta huolimatta’.
Semanttinen yhdenmukaisuus jussiivin kanssa mahdollistaa vaikka-partikkelin liikkuvuuden permissiivis-konsessiivisissa lausumissa. Alkuasemaisuus on lähtökohta vaikka-lekseemin hahmottumiselle lausumien välisen konsessiivisen suhteen merkitsimeksi.
Jussiivin ja kategoriselta statukseltaan avoimen vaikka-lekseemin yhteisesiintymiä löytyy murreaineistoista ja varhaisesta suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta. Nyky-yleissuomessa taas vaikka-alkuisten konsessiivilauseiden ensisijaisina moduksina ovat indikatiivi ja konditionaali ja ne ovat siten totuusarvoltaan merkittyjä. vaikka-lekseemin käytöt modaaliselta merkitykseltään erilaisissa lausumissa muodostavat jatkumon, jolla siirrytään totuusarvoltaan neutraaleista, virtuaalisina esitetyistä asiaintiloista faktuaalisuuspiirteeltään eksplisiittisesti merkittyihin asiaintiloihin.
Konsessiivista vaikka-alistuskonjunktiota on pidetty merkkinä siitä, että puhuja sitoutuu kahden implisiittisesti yhteensopimattoman asiaintilan pätevyyteen. Kuvaus on täten perustunut asiaintilojen todenmukaisuudelle. Tämä tutkimus pyrkii osoittamaan, että vaikka-lausumien konsessiivisessa tulkinnassa keskeistä ei ole faktuaalisuuden käsite vaan vaihtoehtoisuus ja asiaintilan esittäminen teoreettisena mahdollisuutena. Artikkelissa esitetään, että vaikka-lekseemin jäsentyminen konsessiiviseksi konjunktioksi liittyy tiettyihin vaikka-fokuspartikkelin käyttöihin.
vaikka-fokuspartikkeli ei itsessään tuota konsessiivista tulkintaa: sen tehtävänä on asettaa etualalle yksi vaihtoehto muiden joukosta, toisin sanoen poimia vaikutusalassaan olevan konstituentin mahdollisten toteumien paradigmasta yksi. vaikka-fokuspartikkeli rakentaa vaihtoehtojen tilan: muita vaihtoehtoja ei suljeta pois, vaan ne säilyvät implisiittisesti läsnä. Poimittu vaihtoehto esitetään siis teoreettisena mahdollisuutena.
Tästä näkökulmasta vaikka-fokuspartikkeli on merkityspotentiaaliltaan samansuuntainen kuin permissiivinen jussiivimodus, jonka avulla asiaintila esitetään virtuaalisena eli puhehetkeen sitomattomana. Jussiivimuotoisten vaikka-lausumien konsessiivinen tulkinta syntyy, kun lausuma saa diskurssin ulkoiseen maailmaan suuntautuvan myöntymisen tulkinnan lisäksi asiaintilojen p ja q välistä suhdetta ilmentävän relationaalisen luennan. Konsessiivisuudella, joka syntyy permissiivisen verbimuodon ja vaihtoehtoisuuden ilmauksen yhdistelmästä, tarkoitetaan asiaintilan p kontingenssia – mahdollisuutta toteutua, olla toteutumatta tai toteutua osin erilaisena – asiaintilan q toteutumisen suhteen eli merkitystä ’p:sta huolimatta’.
Semanttinen yhdenmukaisuus jussiivin kanssa mahdollistaa vaikka-partikkelin liikkuvuuden permissiivis-konsessiivisissa lausumissa. Alkuasemaisuus on lähtökohta vaikka-lekseemin hahmottumiselle lausumien välisen konsessiivisen suhteen merkitsimeksi.
Jussiivin ja kategoriselta statukseltaan avoimen vaikka-lekseemin yhteisesiintymiä löytyy murreaineistoista ja varhaisesta suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta. Nyky-yleissuomessa taas vaikka-alkuisten konsessiivilauseiden ensisijaisina moduksina ovat indikatiivi ja konditionaali ja ne ovat siten totuusarvoltaan merkittyjä. vaikka-lekseemin käytöt modaaliselta merkitykseltään erilaisissa lausumissa muodostavat jatkumon, jolla siirrytään totuusarvoltaan neutraaleista, virtuaalisina esitetyistä asiaintiloista faktuaalisuuspiirteeltään eksplisiittisesti merkittyihin asiaintiloihin.